2
75+40m2
1992

Plan de La Tour

Kohde on valmistunut 1992.

  • B huoneistoon on tehty täydellinen keittiöremontti vuonna 2020.
  • Molempiin huoneistoihin on tehty kylpyhuoneremontti vuonna 2018.
  • Sisä- ja ulkopuolen maalaukset ikkunaluukkujen uusimisineen on tehty 2022-2023.

Kohteet myydään molemmat yhdessä.

  • Hoitovastike on yhteensä 98 € / kk.
  • Myyntihinta molemmille yhteensä on 77.000 €.

Mitä asiakkaamme meistä sanovat?

”Olen tyytyväinen rauhalliseen lomanviettoon. En kaipaa yleistä hälyä. Luonto on erittäin rakas minulle. Levi on paras.”

”Osakkeita omistamme Kätkähovissa kaksi kappaletta, joten viikkoja vuodessa tulee käyttöömme noin 15 – 17 kappaletta. Tämä riittää täysin meidän, lastemme ja lastenlapsiemme tarpeisiin. Asunto on nyt noin 14 vuotta vanha ja edelleen toimii hyvin. Muutoin olemme vuoden eri toimintoihin tyytyväisiä.”

”Levihovin viestintä on asiallista, esimerkiksi omista viikoista saa hyvin tiedon.”

”Homma pelaa ja huoneistomme on pysynyt hyvässä kunnossa.”

Me olemme Levihovi.

Mottona on, että vain se mikä kelpaa itselle, voi kelvata asiakkaillekin.
Koko tuotanto pohjautuu osaomisteiseen konseptiin, joka mahdollistaa edullisen, mutta kuitenkin tasokkaan loma-asunnon oman käyttötarpeen ja rahoitusmahdollisuuksien mukaan.