6 h + k + kh + s + wc
162m2
289 936 € tai
41 277 € / osuus

Huolella hiottu lomahuvila

Monipuolisesti liikuntamahdollisuuksia tarjoava Levi on oiva lomailukohde vauvasta vaariin, tämä tilava kolmitasoinen lomahuoneisto pitää huolen, että koko seurue mahtuu saman katon alle.

Pohjakerroksessa sijaitsee saunatilat ja osakasvarastotila, joka palvelee myös huoltotilana talviurheiluvälineille. Osakastilojen lisäksi pohjakerroksessa on iso varastotila, joka voidaan sisustaa esimerkiksi kuntosaliksi.

Kauppaan kuuluu kaksi Levi Golf:n osaketta.

Tunturipäivän jälkeen vaatteet pestään ja kuivataan omassa kodinhoitotilassa. Oma saunaosasto on varustettu kahdella suihkulla, ja saunasta välijäähdyttelyt onnistuvat alakerran omassa olohuoneessa.

Keskikerroksessa sijaitsee yhdistetty olohuone-keittiö, tila on suurilla ikkunoilla varustettu joten Lapin postikorttimaisemat tarjoavat kauneintaan heti aamukahvilta alkaen. Tyylikäs ja moderni keittiö pitää huolen siitä, että kokkaaminen suuremmallekin seurueelle onnistuu vaivatta.

Kokonaisuuden kruunaa varaava takka, joka luo oikeaa mökkitunnelmaa pimeneviin iltoihin.

Makuuhuoneita tässä lomahuvilassa on yhteensä neljä, joista kaksi on toisessa kerroksessa ja loput sijaitsevat parvella. Joten koko perhe jälkikasvuineen mahtuu vaivatta viettämään Lapin lomaa yhdessä. Parvelta löytyy myös erillinen wc, ja keskikerroksesta täysin varusteltu kylpyhuone.

Huoneisto myydään kokonaisena tai osaomistuksina seitsemässä eri osassa.

Jatkuvasti kehittyvä Levi palvelee lomalaisia ympäri vuoden. Talven tekee tunturinäköala, tykkypuut ja revontulet sekä lukemattomat talviaktiviteetit, kun puolestaan muina vuodenaikoina Levin luonto tarjoaa parastaan.

 

Perustiedot

Huoneisto B
6 h + k + kh + s + wc
162m2
Pohjakuva
Levihovi 6
Rahorannantie 15, 99130 Kittilä

Hintatiedot

289 936 €
404 064 €
694 000 €
700 € / kk
2240 € / kk

Osaomistuksen hintatiedot

41 277 €
57 723 €
99 000 €
100 € / kk
320 € / kk
Lisätietoa osaomistuksesta:
Myydään 1/7 osaomistusoikeutta. Yksi osake oikeuttaa hallitsemaan huoneistoa seitsemän viikon välein vuodessa, käyttövuorolista on jatkuvakiertoinen eli lomaviikot eivät ole samat joka vuosi.

Varaa tämä huoneisto

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Mitä asiakkaamme meistä sanovat?

”Olen tyytyväinen rauhalliseen lomanviettoon. En kaipaa yleistä hälyä. Luonto on erittäin rakas minulle. Levi on paras.”

”Osakkeita omistamme Kätkähovissa kaksi kappaletta, joten viikkoja vuodessa tulee käyttöömme noin 15 – 17 kappaletta. Tämä riittää täysin meidän, lastemme ja lastenlapsiemme tarpeisiin. Asunto on nyt noin 14 vuotta vanha ja edelleen toimii hyvin. Muutoin olemme vuoden eri toimintoihin tyytyväisiä.”

”Levihovin viestintä on asiallista, esimerkiksi omista viikoista saa hyvin tiedon.”

”Homma pelaa ja huoneistomme on pysynyt hyvässä kunnossa.”

Me olemme Levihovi.

Mottona on, että vain se mikä kelpaa itselle, voi kelvata asiakkaillekin.
Koko tuotanto pohjautuu osaomisteiseen konseptiin, joka mahdollistaa edullisen, mutta kuitenkin tasokkaan loma-asunnon oman käyttötarpeen ja rahoitusmahdollisuuksien mukaan.